Kesällä 14 vuotta täyttävän Ellin (virallisemmin KANS & FIN & EST MVA, FIN JVA Malec Oka, syntynyt 20.7. 1989) ensimmäiset dementiaoireet alkoivat, kun se oli noin 12-vuotias. Kotioloissa vuosikaudet laiskana maannut vanha rouva muuttui vähitellen kuin pennuksi taas. Se juoksi ympäri huushollia korvat innosta putkella ja houkutteli kaikkia muita koiria leikkimään kanssaan. Jos se ei onnistunut, Elli leikki hilpeästi itsekseen pehmo- ja vinkulelujen kanssa.
Samaan aikaan myös Ellin luonne muuttui. Jopa mäyräkoiraksi harvinaisen itsepäinen Elli alkoi yhtäkkiä pehmetä ja innostua temppuilusta. Se innostui myös treenaamaan agilityä, jota oli joskus aikaisemminkin harjoiteltu muiden koiriemme kanssa. Elli ei näihin agility-treeneihin ollut koskaan aikaisemmin osallistunut. Yritetty oli, mutta aikaisemmin Elli vain katsoi käskijää ylimielisesti sen näköisenä, että hyppää ja kiipeä itse. Edes makupala ei riittänyt motiiviksi minkäälaiseen temppuiluun.

Elli on fyysisesti terve, kohta 14-vuotias lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira. Vain naama on harmaantunut.
Ellin oikean silmä on niin sanottu kuiva silmä, kyynelkanava on ollut tukossa pentuna sairastetun silmätulehduksen jälkeen.

Dementiaksi Ellin luonteen muutoksia ei varmaan olisi edes ymmärretty, jos ei ihmis-lähipiirissä olisi ollut altzheimerin tautia. Taudin kehitys näytti paljolti samanlaiselta kuin ihmiselläkin.
Jo tässä vaiheessa aloin kysellä eläinlääkäreiltä koirien dementiasta. Tietoa ei tuntunut juuri olevan, useimmat tarjosivat vain sitä vanhaa äreä, kuuro ja sokea –versiota. Muunlaisesta ei ollut tietoa.
Monet vanhan mäyräkoiran omistaneet sen sijaan ovat kertoneet uudestaan pentumaisiksi muuttuneista vanhuksistaan.
Meidän neljästä koirastamme kolme on vanhuksia, yli 12-vuotiaita. Kahdella muulla vanhuksella ei kuitenkaan ole näkynyt minkäänlaisia merkkejä dementiasta.

Pallo hukassa
Ankeampi vaihe Ellin dementiassa alkoi viime talvena, jolloin Elli muuttui sikeästi nukkuvaksi, ympäristöstä piittaamattoman oloiseksi. Ellin kuulokin tuntui menneen. Se vain nukkui sängyssä, kun tulimme kotiin, mutta heräsi lopulta kun tarpeeksi rymistelimme ja huutelimme. Ja kun se vihdoin heräsi, se oli kovasti hämmästyneen näköinen, ihan kuin ei tietäisi olemmeko me takki päällä eteisessä seisovat tulossa vai menossa.
Ellin kuulo ei ollut kokonaan mennyt, mutta Ellin kyky erottaa äänen tulosuunta oli kadonnut. Tämä teki sen piittaamattomaksi äänistä. Se lakkasi myös haukkumasta.
Aikaisemmin kellontarkalta Elliltä näytti hukkuneen myös tolkku vuorokauden ajoista. Nyt se ryntäsi keittiöön aina, jos sinne meni joku. Ihan varmana siitä, että on ruoka-aika. Vaikkei tiedäkään onko ilta- vai aamuruoka. Ellin ruokahalu on säilynyt ennallaan, tai suorastaan kasvanut.
Ellin muisti pätkii muutenkin. Useimmiten se osaa vielä pyytää ulos, vaikka välillä sitä on vahdittava kuin pikkupentua, ja huomattava pissa- tai kakkahädän oireet. Mutta kun Ellin päästää pihalle, se saattaakin innoissaan juoksennella pitkin pihaa ja tulla innoissaan juosten takaisin sisälle tekemättä tarpeitaan. Ja sitten se pyytää parin minuutin päästä uudestaan pihalle. Tämä toistuu joskus viisikin kertaa. Silti asiat saattavat jäädä tekemättä, ja lopulta Elli saattaa pissata tai kakata sisälle, ihan meidän silmiemme alla.

Pihalle piti päästä, mutta aina välillä unohtuu miksi.

Vanhojen tuttujen, sekä ihmisten että koirien, tapaamisesta Elli on edelleen selvästi iloinen. Uudet ihmiset sen sijaan eivät juuri tunnu kiinnostavan. Mutta toisaalta, Elli on aina ollut harvinaisen valikoiva ihmisten suhteen. Kaikkien koirien kanssa se sen sijaan on aina tullut toimeen, ja tulee vieläkin.
Myös lenkit ovat Ellistä edelleen mukavia, ja niitä se tekee mielellään myös vaihtelevissa paikoissa.
Muiden tuttujen kuvioiden muuttaminen hämmentää Elliä selvästi. Elli on koiralaumamme pomo, mutta kolme muuta koiraamme ovat Ellille tärkeitä. Se nukkuu edelleen kasassa niiden kanssa ja putsailee niiden korvia, niinkuin on aina tehnyt. Myös pentuja Elli hoivaa ja pesee ja leikittää edelleen innokkaasti, niinkuin se on aina tehnyt.

Elli on lauman pomo -  ja se nukkuu samassa kasassa muiden mäykkyjemme kanssa.

Ellin kanssa kasvaneen, sitä vain muutaman kuukauden nuoremman uroksemme pitkä poissaolo keväällä (nuorimman narttumme juoksun vuoksi) masensi Elliä selvästi, ja se tuntui taantuvan entisestään.

Helpotusta ruualla?
Tässä vaiheessa aloimme kuumeisesti etsiä jotain helpotusta Ellin vointiin. Koira tuntui aika ajoin onnettomalta ja eksyneeltä, ihan kotioloissakin.
Internetistä, ulkomaisilta sivuilta haetun tiedon pohjalta ensiavuksi hankittiin eläinkaupasta vanhoille koirille tarkoitettuja C- ja E-vitamiinia sisältäviä tabletteja. Ja eläinlääkärin kautta hankittiin vanhoille koirille tarkoitettua ”dementiaruokaa”, jota saa vain reseptillä.
Vannomaan en mene, mutta muutaman kuukauden koekäytön perusteella näyttää siltä, että ruoka- ja ravinnekuuri tehoaa ainakin jossakin määrin - varsinaista paranemistahan ei ole edes luvassa. Elli on alkanut taas kuunnella, ja nyt se myös erottaa mistä ääni tulee. Sen saa taas huutamalla luokseen.
Nyt Elli on myös muiden koiriemme mukana iloisessa vastaanottokomiteassa, kun tulemme kotiin.

Teksti: Tuula Hankkila
Kuvat: Pekka Teppo

Juttu ja kuvat ovat tilanteesta toukokuussa 2003, ja ne on julkaistu myös Mäyräkoiramme-lehden numerossa 2/2003.
 
 

Paljon lisätietoa koirien dementiasta (englanniksi) löytyy nettisivuilta.
Aloita vaikka täältä 

Uutta tietoa koiran dementiasta - suomeksikin.  artikkeli Vetcaren sivulta.
 

Jatkojuttu Ellin dementiasta löytyy täältä